perjantai 15. helmikuuta 2008

Sukkia ja sokerihumalaa

Ompelukerho kokoontui tällä kertaa jälleen minun luonani. Emännän ominaisuudessa oli leipaistava jotain nälkäisille neulojille. Koska Taru tarjosi viime kerralla suklaakakkua, päätin puolestani tehdä porkkanakakun. Siitä tuli iso - siitä tuli todella iso.

Koska meidän Mässäilijöiden pahin pelko on, että ruoka loppuu kesken kokouksen ja joudumme oikeasti neulontahommiin , toivat muut jäsenet mukanaan mm. brie-juustoa ja paahtoleipää, valkkaria, Fani-paloja ja suklaasuukkoja (aikuisiän diabetes leijui uhkaavana varjona ruokapöydän yllä). Tulikin sitten syötyä oikein kunnolla ja silti sai pakata kakkua kerholaisille kotiin vietäväksi. Amerikkalaisen porkkanakakun ohjeen löydät TÄSTÄ.

Kokouksen (15.2.08) osaanottajat ja aikaan saannokset:

ELINA neuloi villapaitaansa, joka vaikuttasi kohta olevan valmis. Pitäkäämme peukkuja pystyssä, että Elli ei pura tällä kertaa pusakkaansa - kyseinen villapaita on nimittäin neulottu jo kahteen kertaan (vaikkakin muista neule oli upea jo ekalla kerralla). Lisäksi tekeillä oli jännittävät sukat.

TUULI jatkoi villatakkinsa tekoa ja pohti hihojen levennyksiä.

TARUn projektina oli edelleen kaulahuivi.
HEIDI neuloi pitsisiä villasukkia ja peluutti muilla Arvaamiksiolenmenossalääkäriin -peliä.

EMPPU parsi kolmet sukkaparit.
HANNA teki upeaa Revontuli- kolmiohuivia ja kertoi epäilleensä joskus saannensa kaihin silmäänsä.

JUHO söi palan porkkanakakkua.

Kertakaikkisen tuottoisa ja mukava tapaaminen!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Haa, pääsenpä kommentoimaan! Kiitos Heidille hyvästä emännöinnistä. Oli piristävää päästä mässäilemään (erityisesti sitä herkullista porkkanakakkua). Teemu saa siitä hyvän tarpeeksi kaloreita sisältävän aamiaisen. :D