torstai 23. heinäkuuta 2009

Sairasloma vol 2

Heinäkuu on tunnetusti ehdottomasti paras kuukausi sairastaa, joten olen taas viettänyt muutaman aurinkoisen ja lämpimän päivän neljän seinän sisällä sohvalla istuen. Tekemisen puutteessa neulon, mutta kyllästyn siihen muutaman tunnin kuluttua ja lopetan huomatakseni taas hetken kuluttua ettei minulla ole muutakaan tekemistä. Perehdyin uuteen Drops Design -mallistoon (syksy/talvi 2009/2010), josta löysin paljon kaikenlaista kivaa ja lämmintä. Sukkien ohje ehtikin jo ilmestyä suomeksi, mutta tuon toisen neulomuksen kanssa jouduin opettelemaan jonkin verran norjaa... Sitä kutsutaan ohjeessa nimellä 'sengehygge', ja ilmainensanakirja.fi:n käännöksen mukaan 'senge' on jotain vuoteeseen viittaavaa ja 'hygge' tarkoittaa kodikkuutta. Lopulta päädyin kutsumaan sitä boleroksi. En laita linkkiä norjankieliseen ohjeeseen, suomenkielinen ilmestyy kuitenkin pian. Sukat on tehty kaksinkertaisella Gjestalin Baby Ull -langalla, bolerossa lankana on Drops Eskimo. Ohjeen mukaan sukkiin tehdään typerä kärkikavennus, jossa yhtäkkiä vaihdetaan nurja sileä neule sileään oikeaan ja tehdään "kolmiokavennus". Otin vapauden muokata siitä paljon nätimmän :) Keskimmäinen sukkakuvista on otettu sukan takaa, oikeanpuolimmainen edestä.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Toinen bolero

Tällaisenkin sain nyt vihdoin valmiiksi jämälangoista, joita jäi yli tunikasta (maaliskuu 2009). Ohje on Modasta 3/09. Kuvassa näkyvät myös pikkusiskolta joululahjaksi saadut napit (joista yksi on neuleessa) ja oikeassa yläkulmassa taustalla on uusi päiväpeitto :)

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Bolero ja rapu




Tämän boleron tein jo ajat sitten, mutten ole saanut otettua kuvaa. Ohje on Novitan kevään 2009 lehdestä. Alkuperäisessä ohjeessa lankana Novitan Luxus cotton, mutta koska sen värivalikoima oli aika tylsä, päädyin Tennesseehen. Kuvio on tosi kiva, ja sitä on myös kiva neuloa: näyttää hienolta, muttei ole niin vaikea, etteikö sitä oppisi parin kierroksen jälkeen ulkoa. Kuten arvata saattaa, käytössä neule vähän löystyi ja pienempi koko olisi ehkä kuitenkin ollut paikallaan...








Tämä rapu syntyi sairaslomalla kesäflunssan iskiessä Novitan 7 Veljestä Raita -langasta. Ohje on Knittystä. Tämä päätyy ehkä joskus rapukekkereiden rekvisiitaksi tai pikkuveljen leikkeihin... Rapu syntyi melko nopeasti ja oli helppo tehdä. Laitoin täytteeksi sellaisia lankakeränjämiä, joita en tule kuitenkaan ikinä mihinkään käyttämään, ainakaan enää.

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Skumppaa ja kakkuja


Tällä kertaa ompelukerho yhdistettiin pienimuotoisiin valmistujaisiin, kun Pauliina kävi noukkimassa kandin paperit ja Emppu valmistui maisteriksi. Pauliina päästi sisäisen leipurinsa valloilleen ja tuloksena syntyi jauhelihamuffinsseja, kreikkalaista kasvisvoileipäkakkua, suklaa-appelsiinikakkua, sitruuna-tuorejuustokakkua ja valkosuklaa-parapähkinäkeksejä. Kaikki tämä tietysti kruunattiin kesäisen punaisella skumpalla! Poikkeuksellisesti näin kesäaikaan ompelukerhossa oli myös kutimet esillä, kun huikeat 80% prosenttia jäsenistä kilkutteli puikkoja. Ehkä se oli se sateinen juhannus, joka toimi inspiraationa lämpimien vaatteiden tekemiseen. Mitään valmista ei tosin syntynyt, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla kun kerhon olisi tarkoitus kokoontua grillin ääreen.


keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Leskenlehti-huivi

Äiti sai äitienpäivälahjaksi Leskenlehti-huivin. Lankana äidin omasta lankavarastosta kaivettu vaaleanvihreä Drops Alpaca. Kuvaaja on tosin erehtynyt kuvaamaan huivin "nurjaa" puolta. Oikea puoli oli ainakin alunperin tuo sileämpi, mutta eipä sillä mitään väliä ole. Suuremmilla puikoilla kuvio erottuisi ehkä selkeämmin myös sillä "oikealla" puolella.

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Kaarrokejakku

Kummitytön kaarrokejakun ohje löytyi Modasta 1/09. Lankana on Sublime Baby Cashmere Merino Silk dk, jolla tulee ihanan pehmeää ja sileää jälkeä kunhan ei tarvitse purkaa...

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Urheilupipot

Jumppahousuja lyhentäessä sivutuotteena sain aikaan hassut urheilupipot. Sopii esim. laskettelukypärän alle tai jalkapallopeliin. Pipo ei ole ommeltu ylhäältä, vaan pelkkä putki. Kuvassa pään päällä ylimääräinen kangas on vain solmittu solmulle. Eikös näitä myydä kaupassa parillakympillä?