tiistai 3. marraskuuta 2009

Kokous Elinalla

Jee, saan kirjoittaa jostain muustakin kuin siitä mitä olen neulonut. Eli mun luona kokoustettiin tuulihattujen ja vuohenjuustosalaatin kera. Seurasimme myös Muodin huipulle -ohjelmaa ja voi vaan todeta, että me oltais kyllä niiiin paljon parempia ku kukaan niistä. Ainakin kommenteista päätellen. Laitan tähän tuulihattujen lohitäytteen ohjeen, koska se oli ainakin mun mielestä tosi hyvää. Viime aikoina olen ollut niin ahkera, että pari neuletta on jäänyt laittamatta tänne, joten saatte nähdä myös Laminaria-huivin!Lohitäyte tuulihattuihin:
Tuulihatut voi tehdä vaikkapa tällä ohjeella.
Täytteeseen (ohje äidin päästä):
200 g Viola savulohi-tuorejuustoa
100-200 g kylmäsavulohta (ruodot pois ja pieniksi paloiksi)
2 dl vispikermaa vaahdotettuna
tuoretta tilliä silputtuna
vähän voi laittaa myös suolaa, oman maun mukaan

Kaikki vaan sekaisin ja pursotetaan tuulihattujen sisään. Pitäisi onnistua peukalottomaltakin kokilta ja tästä riittää ehkä n. 40 tuulihattuun. Olen aina luullut että tuulihattujen teko olis jotenkin ylivoimaista ja liian haastavaa, mutta se olikin tosi helppoa. Hieman aikaavievää, mutta helppoa.

Ja nyt Laminaria, jota mun ei pitänyt aluksi tehdä itse, mutta innostuin. Lankana Zitron Trekking Hand Art, väri Brazil. Lanka oli vähän turhan paksua ja lopputulos ei ole yhtä pitsimäinen kuin ohuemmalla langalla, mutta pidän tästä paljon. Kuvauspaikalle sattui myös sorsaseurue. Muutama kuva lisää, ja vähän tekstiä löytyy nettisivuiltani.

Ei kommentteja: