lauantai 19. syyskuuta 2009

Kokous Tuulilla elokuun lopulla

Pari viikkoa on jo vierähtänyt edellisestä kokouksesta, nyt vihdoin sain aikaiseksi kirjoittaa blogiinkin tapaamisestamme. Tämän kertaiseen tapaamiseemme osallistuivat allekirjoittaneen lisäksi Taru, Heidi, Pauliina, Elina ja Sanna. Kokouksessa neulottiin ahkerasti (!!! tällaista innostusta ei ihan joka kokouksessa todisteta, katsokaa vaikka salakuvaa), ihasteltiin Pauliinan uusia pätkäistyjä hiuksia ja herkuteltiin vuohenjuustopaloilla, avokado-perunasalaatilla ja punaviinimarjakuppikakuilla.





























Kattaukseen kuuluivat tietysti myös teemaan sopivat, Islannista saadut servetit:















Mässäilyn lomassa kokouksessa jatkettiin tuttuun tapaan ei-koskaan-valmistuvia neulomuksia (tosin Sannan neulomukset kyllä valmistuvat aina ennätysajassa) ja selailtiin neulelehtiä uusien neuleinnostusten toivossa.















Ei kommentteja: